15.11.-09 Kamu SM kisassa sijalla 6, hyvät suoritukset molempina päivinä mutta toki ajo minuutteja olisi tarvittu enemmän. Tiukaksi meinaa heittäytyä mokoma... :) Takita-mummeli otti ja putsasi koko pöydän ajamalla molempina päivinä hyvät ykköset ja samalla varmisti itselleen pääsyn 2010 SM kisaan ollen 2009 SUOMEN MESTARI!!! Ollaan niin mahottoman ylpeitä äipästä!!!! :)) Ens viikon lopulla Kamulla Norjan maaottelu reissu edessä, ollaan jännässä koko porukka...

1.11.-09 Hunajan Erä-Kaveri Lapin Kennelpiirin mestari vm-2009 huippu pisteillä 96,75!!! :) Päivä oli täydellinen kaikin puolin. Lisäksi viikonlopun koe mittelöissä varmistimme Kamun paikan tämänkin vuoden SM-kisoihin, kuudenneksi parhailla pisteillä (253,33). SM-taistoista tuleekin mielenkiintoiset kun mukana on lisäksi Takita-äippä ja viime keväinen naapurin hellu Sipe :)

25.9.-09 Kuvia pienistä lisätty kuvagalleriaan Kaikilla jo silmät auki :)

30.8.-09 Kokeissa tänään VOI 0... :(  Lauman juttuja voi eilisestä lähtien lueskella tuolta blogista myöskin, jatkossa uutisissa vain niitä oikeita suuria uutisia. :)

29.8.-09 Eka ajokoe tälle kautta. Kamu retuutti tuloksen VOI 3 pistein 59,08. Eka erä hyvää ajoa mutta tunnin paikkeilla jänkky alkoi ramppaamaan teitä pitkin, lyhyt erä. Väliin ehti tulla yksi tyjä haku ja vimpalla erällä saatiin kiivas ajo joka vei 33 minuuttia, päättyen kesämökin pihaan jonne kenu. Arvoitukseksi jäi mihin jänkky katosi, suuresti kyllä epäilen että pihapiirissä olevan mökin alle. Huomenna uusiksi, toivotaan että kunto kestää näin alku kaudesta. P.S. Elli on tosi pullukka...  :))

23.8.-09 Elli paksuuntuu lupaavasti, olemme hyvin toiveikkaita tulevan perheenlisäyksen suhteen... :)

18.8.-09 Roopen koti (lue:siirtotalli) tuotiin Marraskoskelta. Nyt saa humpukka asua kotona ympäri vuoden, omassa kämpässä :)... Roope on tässä kesän aikana oppinut roppa kaupalla asioita, laukat nousevat molempiin suuntiin, peruutukset ja väistöt jollain tapaa sujuvat, eikä maastoilu tuota enää minkäänlaisia ongelmia. Johtaja on nykyään äippä, se helpottaa huomattavasti arkisia rutiineja...

1.-2.8.-09 Dreeverijärjestön kesäpäivillä & erikoisnäyttelyssä Valkealassa. Mukana koirista Kamu ja Krut. Kamu esiintyi valioluokassa saaden tulkokseksi VAL ERI/4, HYVÄ KAMU! :) Krutin tuloksena AVO ERI/1, paras uros luokassa ei enää sijoituttu mutta VARA SERTI jäi kuitenkin takataskuun. On kyllä hienoa esittää noin mahtavaa koiraa, mutta tuomarin näkemys on aina tuomarin näkemys, toki se varsinainen SERTI olisi meille hyvinkin kelvannut.

15.7.-09 Ellin piiiiiiitkäään odotettu kiima on edennyt siihen vaiheeseen että tänään Kamu pääsi pukille onnistuneesti!!! Eli kennelnimelle saadaan käyttöä (toivottavasti...), syyskuun puolivälissä (13.9. tienoilla) odottelemme iloista perhetapahtumaa...

Lopultakin kennelnimen puoli-toista vuotta kestänyt haku prosessi saatiin päätökseen, eli jatkossa edustetaan sitten Piipanlaumaa oikeen virallisesti... :)

28.6.-09 Näyttelyreissulla Jällivaarassa Kamun ja Ellin kanssa. Viime hetken tuomari muutoksesta johtuen saimmekin tuomariksi itse Bo Wallinin, ruotsalaisen "dreeveri gurun". Molemmat saivat puhtaat ykköset hyvin ja oikeudenmukaisin arvosteluin, Kamulle tarvittaisiin lisää massaa ruotsalaisen mittapuun mukaan ja Ellillä on edelleen se pysty pylly... :))

15.6.-09 Gällivaren aikataulut saapuivat, jännitys tiivistyy...

5.6.2009 Virpi & Matti xxx

16.5.-09 Elli sai Iin näyttelyssä Sakari Poti kehästä sen KOLMANNEN SERTIN! :) Ja oli samalla VSP, saimmepa nyt sitä vihreä-valkoistakin väriä... Iissä kylästellessä näimme myös pikkuneiti Susan, oli tytölle ainaki jalkoja tullu lisää, muuten oli ihan sama Susa kuin meiltä lähtiessä. Iltamyöhällä saapui kotiin uusi tulokas Ruotsin maalta, dreeveriuros Krut. Hieno luonne koiralla ja muutenkin oikea komistus, varmasti tullaan kiertämään näyttelykehiä tulevana kesänä.

9.5.-09 Kuusamon näyttelyssä; Elli sai EH:n, kuin myös allekirjoittaneen esittämä Matverin Ootappa alias Leevi Kamun poika. Ellin serti jahti jatkuu viikon päästä Iissä, Leeville tämä näyttely oli toinen ja meni jo paljon ensimmäistä paremmin. Kovasti vain nuorella miehellä oli intoa joka suuntaan eikä meinannut malttaa pysyä "housuissaan" sen aikaa että tuomari olisi ehtinyt arvostelemaan...  :))  Tuomarin sanojen mukaan Leevi oli kuitenkin hieno koira joka vain tarvitsee hieman lisää harjoitusta. Sipe-Kamu pennuista Susa oli kuulema jo käynyt seurailemassa jäniksen pojan jälkiä... Ja torstaina näki päivänvalon pikku katras yhdistelmästä Kamu-Kotipolun Lyyti; kolme poikaa ja tytär :)

25.4.-09 Elli Tervolan näyttelyssä Forsin Jarin kehässä SERTI JA ROP!!! :) "Tehokkaasti liikkuva, mittasuhteiltaan erinomainen, kaunispäinen narttu. Erinomainen kaula, kauttaaltaan hyvä runko ja raajarakenne. Luonne oikea. Ruskea valkoinen." Ryhmäkehää emme jääneet odottamaan, viisi tuntia tuntui kohtuuttomalta...

21.2.-09 Tuomarin tehtävissä, ekaa kertaa tälle kautta... Kamu lisääntyi jälleen, tällä kertaa perheenlisäystä tuli Pohjois-Karjalan suunnalle: 7 narttua ja 2 urosta! :) Jälkeläisiä on nyt kokonaiset 29 kappaletta. Oulaisista kuulimme mukavia uutisia; Matverin Ootappa (Leevi) ajellut tosi huippuja ajoja, eilen jopa toinen kaato 8 kk ikäiselle Leeville! :)) Näköjään Kamu jättää ainakin ajavaa jälkeä, sehän on tärkeintä.

15.2.-09 Pikkuväellä (Siikon Sipe - Kamu) silmät auki 11 päivän iässä... :) Melkein ne tuntuu kuin omilta kasvateilta, pian kuulemme pikku tassujen töminää väsyksiin asti...  :))

7.2.-09 Kamu ajeli Rovaniemen kokeissa putket saaden huimat 32,25 ominaisuuspistettä, kokonais pisteet 97,25!!!!!!! :) Tuomareiden kertomaa:"Haku omatoiminen, sopivan laaja. Ylösotto ripeästi. Ajo varmaa ja rehellistä. Haukku kuuluva, kaksiääninen ja kertova. Koira kummastakin ajosta kiinni suhteellisen helposti. ERITTÄIN METSÄSTYSINTOINEN KOIRA." Pakkasta oli -17 astetta ja kuivaa puuterilunta oli sadellut muutaman päivän, joten keli oli Kamun... :)

8.12.-08  Olimme Kamun kanssa osana suomen joukkuetta maaottelureissulla Ruotsin maalla 3.-7.12. Kamu näytti taas "närhen munat" ollen maaottelun pronssi mitalisti henkilökohtaisessa kisassa ja valmistui samalla Ruotsin Käyttövalioksi (kaksi ykköstä kauriille ja kakkonen jänikselle). Joukkue kisassa jäimme kolmannelle sijalle mutta kaikki suomalaiset ajelivat kuitenkin käyttövalion arvon.

29.11.-08 Jäniksen pyynnistä "vapaa" lauantai pitkästä aikaa (iltaan töihin meno... :( Niinpä aamupäivästä perjantaillisen kengittäjän käynnin jälkeen Roopen kanssa monenlaista treenin tynkää. Liinassa Roope nosti laukat jo oikeen esimerkillisesti, kui myös oli unohtanut persuuksien nakkelun ratsastaessa :)

23.11.-08 Pakkas säässä jälkiviidakossa Kamun kanssa välillä lähes toivottoman tuntuista yöjälkien selvitystä... Positiivista on tietenki se että meillä päin ajettavaa löytyy, vähemmänki kanssa pärjättäisi. Roopen iloksi pieni ratsastus hetki pitkästä aikaa, virtaa oli ja niin edespäin, pukittelusta päätellen...  :)

22.11.-08 Stressitöntä jäniksen pyyntiä Ellin kanssa tässä arvokisojen välissä... Jopa niin stressitöntä että passittaja ei ehtinyt nähdä ohi kiitävästä jäniksestä kuin selän, haulikon sijasta kädessä oli tutka :). Taas nähtiin nämä Ellin vauhdit, tämän neidin kanssa täytyy olla koko ajan tilanteen tasalla mikäli mielii saalista matkaansa saada. Päivän karppaisessa lumessa juoksusta kotiin viemisinä rikkoontuneet tassut ja nisät, eli rokulia tiedossa Ellille metsä puuhista... :(

17.11.-08 SM-koitokset ovat nyt takana päin, Kamulle tuloksena kolmas sija! :) Sijoitukseen olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen, toisin kuin siihen millaisilla suorituksilla tuo sijoitus saatiin... Lauantaina Kamu ajeli hienosti, minun erävalinta töpeksimisistä huolimatta, pisteet riittivät nippa nappa ykköseen. Sunnuntaina jänkkyä ei vaan saatu matkaan neljän tunnin reippaasta hausta huolimatta (haku pisteet täydet viisi). Onni onnettomuudessa, tyhjiä hakuja oli sunnuntaina Kamun lisäksi monella muullakin. Reissusta jäi silti hyvät fiilikset, kaikki oli hienosti järjestetty ja tuomarit plus maasto-oppaat oli huippuja. Mutta sen verran "nälkäiseksi" jäätiin tästä vuodesta että yhdessä päätettiin (Kamun kanssa) olla SM-taistoissa myös ensi vuonna mukana...  :))

9.11.-08 Viime hetken viilaukset ennen sm-kisoja on nyt tehty ja niiden päätteeksi Kamulle ammuttiin jänis kohtuullisen ajon päätteeksi Matin toimesta. Tuloksia lähdetään tavoittelemaan, mikäli kaikki menee putkeen ja onni on myötä niin Kamun pitäisi pystyä tänäkin vuonna jonkin asteiseen suoritukseen, viikon päästä ollaan tässäkin asiassa paljon viisaampia...

23.10.-08 Koko viikko ollaan lomailtu ja treenailtu Kamun kanssa, ja kylläpä se ajo tänään alkoi kulkemaanki! Puolen päivän jälkeen lähti jänis liikkeelle ja ajoa jatkui ja jatkui.... Lopulta iltapimeässä alettiin tarkemmin kuulostelemaan ja lähdettiin oikein paikanpäälle katsomaan, saatiin samalla selitys päivän huippu suoritukseen; Kamu oli jäänyt ketunloukkuun ja haukkunut siellä erittäin ajon omaisesti ties kuinka kauan! Olipahan ainaki pysynyt kuivana ja luultavasti jotain evästäkin oli loukusta löytynyt, mutta siitä huolimatta aika vauhdikkaasti poika heilahti autolle loukusta pelastuttuaan..  :))

18.10.-08 Lauman tavoittaa tästä päivästä lähtien Rovaniemen Pekkalan kylästä, väsyneinä mutta onnellisina....  :)

28.9.-08 Ajoja on päästy treenaamaan, tosin huonohkolla menestyksellä. Elli on oma entinen itsensä, vauhtia kyllä mutta tilanteita vähemmän. Kamun on ajellut kohtuullisesti mutta hukkien selvittely tuntuu kovin työläältä, aivastelee ja ryystää joten toinen nenäpunkki kuuri jo menossa tälle syksyä. Pohjoisen matkailua harrasteltu jonkin verran syksyn mittaan...

17.8.-08 Roope palasi kesälaitumilta ja pääsi meidän suureksi riemuksi muuttamaan kodin naapuriin, Lastumäen tallille. Kymmenien kilometrien tallimatkojen jälkeen tuntuu huipulta että oman luupään luokse pääsee nykyään polkupyörälläkin (matkaa n. 0,5 km)! Ja hyvin onkin uudella tallilla asiat luistaneet, kenttä harjoituksissa Roope on jo ylittänyt itsensä: ylittää jo sujuvasti maapuomeja sen kummemmin niitä kyttäämättä, muutenkin herra on rauhoittunut kummasti tallin leppoisassa menossa...   :)

10.8.-08 Tornion KV näyttelyssä (tuomarina Pekka Teini) jossa Ellin tuloksena NUO ERI/1, PN 2, VARASERTI JA CACIB!!!   :))

25.-27.7.-08 dreverijärjestön kesäpäivillä Hailuodossa. Ellin MEJÄ-suoritus jäi aika kehnoksi, kolme hukkaa ja homma oli siinä...  (lähtölaukasta huolimatta...  ;) Lauantain näyttelyssä Kamu loisti yli ododotusten ollen PARAS UROS KAKKONEN!!! Ei ollenkaan huono saavutus, kun koko näyttelyssä oli kaikkineen 80 dreeveriä. Ellin suoritus ei ollut niinkään häävi, kuumuus ja matkan rasitukset saivat neidin rungon täysin lässähtämään ja niinpä tuloksena oli sitten kakkonen. Myöskään allekirjoittaneen esittämät Siikon nartut eivät yltäneet sen parempaan, ehkäpä kasvattajan olisi kannattanut paneutua pikkuisen ammattimaisemman handlerin hankintaan...  :))

15.7.-08 Suurella vaivalla edellis päivänä tehtyjen jälkien "kokemista" Eevan ja Karin plus koirien seurassa. Ellillä meni ihan ok, tosin hiukan ilmavainulla. Ja erittäin hitaasti tällä kertaa.........

13.7.-08 Pilli -kissa muutti jokin aika sitten Sannan mukana Vihantiin, Hänen jättämäänsä tyhjää tilaa saapui täyttämään 7-viikkoinen kissaneito Piu.

12.7.-08 Kamun kanssa Oulun KV näyttelyssä. Reissu meni odotusten mukaan, Viljanmaa antoi Kamulle CACIBIN ja ROP:in...   :)

11.7.-08 Ellin kanssa jäljellä jälleen, tällä kertaa Kari teki meille jäljen ettei siellä olis omistajan hajuja mitä seurata. Hyvin meni taasen, vauhti entisellään..

5.7.-08 Ellin kanssa taas MEJÄ-treenejä. Hienosti neiti selviytyi vaikka jäljen tekijänä oli melkoinen amatööri (allekirjoittanut:) ja varmaan siitä syystä jäljelle sattui vetinen suo.... Yksi hukka ja eka kulmassa hieman auttelua. "Kuvat" sivulla tänään otettuja kuvia Kamu-Hessi pentueesta...  :) 

30.6.-08 Elli ensi kertaa verijäljellä. Hienosti meni, kulmien merkkausta täytyy vaan viellä treenailla. Vauhtia ainakin riittävästi touhussa...  :)

7.6.-08 Raahen ryhmänäyttelyssä Pekka Teinin kehässä Elli JUK/1, PN 2 ja VARASERT. Illalla kuulimme myös hyviä uutisia onnellisesta perhetapahtumasta Rovaniemen suunnalta, siellä näki päivänvalon veli kahden siskonsa kera  :)..

5.6.-08 Hessi pyöräytti viisi poikaa ja tyttären, kaikki jo varattuja kuulema. Kolme mustavalkeaa ja kolme tumman ruskeaa, saas nähdä mikä tulee olemaan näiden lopullinen väritys.

25.5.-08 Elli Kestilän näyttelyssä Raimo Viljanmaan kehässä JUK/1, PN 1, SERT JA ROP!!!!!  :))

13.4.-08 Elli Kajaanin näyttelyssä. Hyvin neitokainen esiintyi, voitto sinänsä, tosin tuomarin (Juhani Lappi) mielestä vain arvosanalla HYVÄ. Samalla reissulla kävimme Varpaisjärvellä katsomassa Kamun ja Naskan jälkikasvua. Sen verran suloinen katras siellä oli että allekirjoittaneen pää meni pyörälle ja suunnitelmissa olleet kuvat pennuista jäivät ottamatta...

5.4.-08 Siikon Ecu kävi yöllisellä vierailulla valloittamassa Kamun sydämen.. (ja kopin..  :)

4.4.-08 Kamu kävi sulhastelemassa Ylivieskassa Hessin luona. Toivottavasti kesäpentuja tulossa Matverin kenneliin...   :)

20.3.-08 Kamusta sitten tuli isä, Norokorven Naska synnytti kolme potraa urosta ja yhden nartun. Kaikki pennut ruskea-valkeita, kuva-albumissa otos katraasta... 

2.2.-08 Ellin kanssa ajokokeissa Iissä, tuloksena AVO 3 pisteillä 59,75. Hyvä Elli!!! Tavoite saavutettu, jonkulainen tulos tälle kautta :)... Ja hyvää oppia neidille, seuraavalla kerralla koe touhut on jo paljon tutumpia.

26.1.-07 Ellin kanssa mehtäreissulla. Mukavasti kulki neidin ajo, ylösotto alle vartin ja ajoa tuli reilut kaksi tuntia. Passipaikkaa en jälleen kerran onnistunu löytämään. Kaiken lopuksi kutsumalla täydestä ajosta pois, ehkäpä saan vielä dreeverin joka saa tottelevaisuudesta täydet 5 pistettä ;)... Loppu päivän Roopen kanssa ratsastus harjoituksia, taivuttelua suuntaan jos toiseenkin sekä pysähtymisiä/ liikkeelle lähtöjä. Lumi paatoi tosi pahasti Roopen jalkoihin eikä liikkuminen siksikään ollut oikeen mukavaa... Eijan Kumppanin kanssa ratsastelua joka sujui yli odotusten, KIVAA!!!  :))

19.1.-07 Ellin mummu Norokorven Naska kävi kyläilemässä Kamun luona. Kyläreissu sujui ihan suunnitelmien mukaan, eli maaliskuun loppu puolella Kamusta mitä todennäköisemmin tulee isä...  ;)

31.12.-07 Elli starttasi ekaa kertaa ajokokeissa saavutettuaan yhdeksän kuukauden iän. Hyvän haun ja ylösoton jälkeen lyhyt ja ytimekäs seitsämän minuutin ajo, elikkäs nolla tulos. Samalla aikaa Kamu ajeli itsenäisesti pupua toisessa maastossa 11 tuntia...

27.12.-07 Tapaninpäivän jahdissa molempien dreevereiden kera. Päivä oli lähes suunnitelmien mukainen: makkarat ehdittiin paistella ja jäniski ammuttiin. Tosin Elli ei löytäny ajettavaa, varmaankin sakea lumisade vaikeutti nuoren neidin toimintaa...

15.12.-07 Oulaisten kinnkukokeessa. Kamu ajeli resuisen kolmos tuloksen, kuitenkin kaksi ylösottoa. Kinkku meni ansaitusti Sieviin huippu tuloksen ajaneelle VOI-luokan koiralle. :)

7.-8.12.-07 Jahti+koe reissu Taivalkoskelle. Perjantaina Kamulle kaato lyhyeen ajoon, iltasella juhlittiin mestaria oikeen antaumuksella... Lauantaina olin tuomarin hommissa ja Kamu levähteli kämpällä.

24.11.-07 Kamun ja Ellin kanssa jahdissa. Aamusta molemmilla oma ajo, lopulta Elli meni liehumaan Kamun hukalle ja aamu menikin ihan plörinäksi. Onneksi Elli saatiin pois puolen päivän maissa, Kamu löysi uuden ajettavan ja ajoa jatkuikin sitten seuraavaan aamuun. Pääsi onneksi Markuski näkemään/ kuuleemaan kun mestari antoi "parastaan"...   :)  (19 tuntia ajolla!)

KAMUSTA SUOMEN MESTARI VUOSIMALLIA 2007!!!!!!! :)) Tunne on sanoin kuvaamaton...!!!!

3.11.-07 Kamun kanssa ajokokeissa Haapavedellä. Jänikset ovat näköjään "hieman" sekaisin mutta siitä huolimatta tuloksena VOI 1 pisteillä 75,93! :)

2.11.-07 Viimeinkin elinikäinen haave omasta hevosesta kävi toteen!!! Pitkän etsiskelyn jälkeen löysin Sen Oikean (siis myytti siitä oikeasta on sittenkin totta!!!), amerikkalaisen lämminverisen Roopen, viralliselta nimeltään Royalty Stuff. Kiltti, suloinen, höpö, mutta kuitenkin kova menijä radalla... Roopen kanssa suunnitelmissa montea ja raveja, oma sivu tulee jahka ehdin sen laatimaan.

24.10. keskiviikkona Ellin kanssa jäniksen haussa ja karpalo suolla. Yöjäljestä huolimatta ei ylösottoa.

23.10. tiistaina Kamun kanssa jälleen käynti jäsenkorjaajalla Kalajoella. Mutta pojalla olikin lihas revähtymä ja sen seurauksena sairaslomalle...       :( Kontiolahden kiviset ja mäkiset maastot näköjään tekivät tehtävänsä.

22.10. maanantaina Kamun kanssa metsällä. Laimean kolmen tunnin haun jälkeen lähdimme kotia, koira näkyi taas nilkuttavan, tällä kertaa takastaan....

20.10.-07 Naisajoissa Kontiolahdella. Kamu oli kisojen neljäs VOI 2 tuloksella. Ensimmäinen erä huippu suoritus, loppu päivä menikin sitten täysin läskiksi... Mutta kiva päivä/ reissu kaiken kaikkiaan! :)) Puitteet olivat erittäin hyvät sään ja maaston puolesta, koira vaan ei pelannut tai halunnut pelata...

14.10.-07 saapui kotiin Severin hartaasti odottama kaveri, 15-vuotias nelivarvaskilpikonna Allu (tai Otto tai Konna, riippuu ihan kuka puhuttelee...). Otto saatiin juuri sopivasti Severin 7-vuotis synttäreille. Suloinen veijari, ja yllättävän virkeä vuodenaikaan nähden.  :)

6.10.-07 Kamun kanssa jahtireissulla kasvattajan luona Iissä. Eka kaato tälle kautta Merjan toimesta, tosin molemmat yritettiin ampua useampaan kertaan... :) Myös Takitalle ammuttiin jänis, joten hyvä reissu kaiken kaikkiaan.

22.9.-07 PM-kokeet Iissä. Jonkulaisia ajoja molemmissa erissä, tuloksena VOI 3. (toisen erän alussa alkoi sataa vettä "saavista kaatamalla"...) Piirinmestarin titteli jouduttiin luovuttamaan isukille, joka näyttää edelleen olevan poikaansa rutkasti parempi.

11.9.-07 Käynti "jäsenkorjarilla" Kalajoella. Oikea etu lapa oli pyörähtänyt pois paikoiltaan, hyvin kuitenkin meni paikoilleen ja on entistä ehompi... :)

8.9.-07 Ajokokeissa Simossa. Ensimmäisen erän putkiajon (120 min.) jälkeen ei ylösottoa, koe jouduttiin keskeyttämään koiran pahan nilkuttamisen vuoksi. Tuloksena kuitenkin hyvä VOI 2.

2.9.-07 Iin ajokokeissa Kamu ajeli 67,97:llä pisteellä VOI 2 tuloksen. Ihan hyvä "alkukauden" tulos, kuitenkaan ei vielä montaa kertaa olla metsässä ehditty tälle syksyä käymään. Eka erä oli kyllä tosi huonoa ja katkonaista ajoa, mutta toisella parani huomattavasti. Tästä se taas lähtee...  :)

18.8.-07 Kajaanin näyttelyssä Kamu sai sitten sen kolmannen SERTIN ja näin ollen "valmistui" kaksoisvalioksi hienosti kahden ja puolen vuoden iässä!!! Muutenkin näyttely meni aika putkeen, Kamu oli myös rotunsa paras ja ryhmä kuutosessa kolmas!

13.8.-07 Elli otti aamuisella retkellämme ihan omatoimisesti jäniksen jäljeltä ylös. Ajoa kesti n. 15 min, kenties olisi jatkunut pitempäänki mutta itse onnistuin säheltämään hukan koiralle kun yritin pysyä ajon tuntumassa... Eiköhän tästä Super-neidistä vielä kelpo ajuri tule!!! :)

9.8.-07 Ellin ensimmäinen lyhyt ajo! Aamu lenkillä neiti häipyi metsään ja kohta alkoikin kiivas piukutus... Sitä tosin kesti vain pari minuuttia, mutta liikkeessä kuului olevan koko ajan, mitä sitten lienee ajanutkaan.  :)

3.-5.8.-07 Suomen dreeverijärjestön kesäpäivillä Parkanossa Kamun ME-JÄ kokeesta AVO 0, tuomarin kertomuksen mukaan "koira osoitti osaavansa jäljestää mutta riista vei tänäpäivänä voiton". Rodun päänäyttelystä Kamulle KÄY EH/3, kasvattaja luokissa Hunajan kennel KASVATTAJA RYHMIEN KOLMAS JA KUNNIAPALKINTO!!! :) (viisi kasvattaja ryhmää skabassa mukana...)

Viikolla  30 aloitimme ME-JÄ treenit Kamun kanssa, kun emäntä "suuressa viisaudessaan" ilmoitti pojan kesäpäiville ko. lajin kokeeseen.... Uusien naapureiden (Eeva ja Kari) korvaamattomalla tuella harkat ovat sujuneet kohtalaisesti...

Heinäkuun -07 alussa lauma muutti Oulaisiin Honkarannalle. Karvaiset kaverit ainakin vaikuttavat tyytyväisiltä, metsälenkeille päästään nyt suoraan kotiovelta, ja näyttää ajureillekkin olevan hommia kaudeksi. Sen verran kiitettävästi pupuja vilahtelee maastoissa...  :)

Kamu PU 2 ja SERT Iin näyttelyssä 26.5.-07!!!  :) (toinen SERTI Kamulle... Vielä yksi ja nuoresta herrasta tulee kaksoisvalio!)

©2009 layout7 - suntuubi.com